Risteilyviihdettä

Risteilyt tarjoavat monenlaista viihdettä mutta ykkösenä keikkuvat karaokeillat, joita järjestetään lähes kaikilla laivoilla. Lisäksi useimmat laivat ovat ottaneet listoilleen kärkiartisteja ja suosittuja yhtyeitä. Onpa ohjelmistoissa nähty musikaalejakin.

Laivojen viihdetarjonta kasvaa koko ajan samoin kuin risteilyjen kysyntäkin. Yhtenä suurena vetonaulana ovat olleet Vain Elämää -artistit, jotka ovat esiintyneet Eckerö Linen laivoilla. Risteilyn pituudella ja viihteen määrällä ei oikeastaan ole ollenkaan yhteyttä. On olemassa 22 tunnin risteilyitä, jotka ovat täynnä viihdettä ja pitempiä risteilyitä, joilla ei ole juuri lainkaan esiintyjiä.

Monet risteilyalukset kuitenkin mainostavat erikseen räätälöityjä viihderisteilyitä, joilta löytyy suosittuja artisteja, jotka esiintyvät yhden risteilyn aikana joko kerran tai kaksi. Viihderisteilyllä artistin virkaa voi hoitaa myös DJ, joka soittaa tanssittavaa musiikkia. Eri laivojen keikkakalentereihin voi tutustua helposti netissä kyseisen risteilyaluksen sivuilla. On kuitenkin selvää yhdellä silmäyksellä, että Suomen eturivin artistit ovat ottaneet enemmän laivakeikkoja ohjelmistoonsa. Tästä syystä myös viihderisteilyiden ikäraja on noussut ja on usein 21 vuotta.

Viihderisteilyt mielletään yleensä lyhyiksi risteilyiksi, joiden aikana vietetään ainoastaan muutama tunti maissa. Varsinkin Tukholmaan tehdään kuitenkin pidempiäkin risteilyjä, joiden aikana bilematkustajilla on enemmän aikaa tutustua myös kaupunkiin.