Risteilyetiketti

Risteilyillä ei monesti ole mitään sen erikoisempia sääntöjä, mutta on hyvä muistaa, että risteilyillä on kuitenkin oma etikettinsä. Nämä eivät siis ole sääntöjä, mutta toimintarapoja ja – käytänteitä, joita olisi hyvä kunnioittaa, jotta niin oma kuin kanssamatkustajien matka sujuisi mukavasti.Kaikki alkaa siitä, että lähtöselvityksessä tulisi olla ajoissa. Tällä säästetään aikaa, kun ketään ei tarvitse odotella. Viimeisten kuulutusten kanssa voi mennä yllättäen kauankin aikaa. Kaikille risteilylle on olemassa ikäraja mutta huoltajien mukana laivalla vilisee monen ikäisiä matkustajia. Lapset ovat lapsia, joten riemuitsemisen ääniin kannattaa suhtautua positiivisesti.Varsinaisia pukeutumissääntöjä Ruotsin tai Viron laivoilla ei ole, mutta esimerkiksi ravintolaan illalliselle mennessä kannattaa pukeutua asiallisesti. Yleisesti ottaen uimapuvut tai shortsit eivät ole suositeltuja asuja ravintolaan, eikä uimapuvussa pääse sisälle.Joskus aallokon piiskatessa merisairaus saattaa yllättää kokeneemmankin matkustajan. Siinä tapauksessa ei kannata jäädä yleisiin tiloihin, vaan mennä omaan hyttiin lepäämään. Tällä varmistetaan muiden matkustajien yleinen viihtyvyys.Kun ollaan suljetussa ympäristössä, jossa on monenlaisia ihmisiä, tulee kunnioittaa kuiden erilaisia tapoja. Eri kulttuureista tulevilla ihmisillä voi olla tapoja, jotka voivat tuntua meistä oudolta mutta kaikkia tulee kohdella kaikkia hyvin, jolloin myös yhteinen risteilymatka sujuu mukavasti.Lisäksi tanssilattiaa tamppaavien yökiitäjien tulisi muistaa, että on ihmisiä, jotka menevät aikaisin nukkumaan. Lapsiperheet tarvitsevat rauhaa, joten käytävillä ja hyteissä tulee olla hiljaa.