Risteilijän suosikkipelit

Risteileminen on monen ihmisen ajatus täydellisestä lomasta. Toisille se on painajainen. On kuitenkin selvää, että merellä seilailu on usein rentouttavaa ja samalla jännittävää puuhaa, vaikka risteily kestäisikin vain yhden päivän. Pidemmillä risteilyillä aika saattaa kuitenkin tulla pitkäksi, koska laivasta ei ihan hetkessä päästä pois, jos sijainti sattuu olemaan keskellä merta. Tällaisiin tilanteisiin on siis hyvä varautua ajoissa. Toki kirjojen lukeminenkin on erinomaista ajanvietettä, mutta monelle pelien pelaaminen on hauskempaa. Siispä tämä artikkeli ottaa tehtäväkseen käsitellä risteilijän suosikkipelejä, jotta kenellekään ei tulisi tylsää risteilyllä tai kyytiä odottaessa.

Armor Games

Etenkin risteilyä odotellessa, tai risteilyltä kotiin tullessa, on tärkeää pitää yllä merenkäyntiteemaa. Kyseiseen teemaan liittyviä pelejä löytyy vaikka millä mitalla Armor Gamesin sivuilta. Open Sails at the Golden Isles -peli on kertakaikkisen koukuttava vaihtoehto niille, jotka pitävät tehtävien ja raha-arkkujen keräämisestä. Pelaaja toimii laivan kapteenina yrittäen kerätä rikkauksia ja väistellä vihollisia. Kerrassaan viihdyttävää!Muita laivoihin ja merenkäyntiin liittyviä pelejä ovat esimerkiksi Pirateers 2, Caribbean Admiral 2, New York Shark, ja niin edelleen. Fisher-Diver on puolestaan mielenkiintoinen peli, jossa pelaajan on tarkoitus elää kalastajaksi haluavan sukeltajan elämää. Sukellusreissuilta pelaaja löytää mitä jännittävimpiä asioita kalojen sijaan/lisäksi. Tarpeeksi sukellettuaan pelaajan tulee mennä kotiin nukkumaan painajaistenkin uhalla.

CasinoEuro

Jos yllämainittujen pelien pelaaminen ei kuulosta houkuttelevalta, aina voi valita tehtäväpelien sijaan kolikkopelejä. CasinoEurolta löytyy muun muassa League of Fortune -niminen peli, joka tarjoaa pelaajalleen 1 024 tapaa voittaa, villikortteja, sekä ilmaiskierroksia jopa viiden kertoimella. Pelin teemana on totta kai vedenalaiset seikkailut, joissa etsitään aarretta meren syvyyksistä. Kyseinen peli sopii jokaiselle risteilijälle kuin nenä päähän, koska tämä videoslotti vetää mukanaan tumman sinisiin vesiin ja värikkäisiin koralliriuttoihin.Yllämainittujen risteilijän suosikkipelien avulla kenellekään ei tule tekemisen puute risteilyllä tai kotisohvalla. Vaikka itse risteily ei olisikaan miellyttävintä ajanvietettä, on melko varmaa, että yllämainitut pelit saavat skeptikonkin rakastamaan merenkäyntiä jollakin tavalla. Ei siis muuta kuin pelailemaan — ja risteilemään!

Risteily Ahvenanmaalle

Ja se Oolannin sota oli kauhiaa, hurraa hurraa hurraa” sanoi vanhan kaartin kuoro laulaen surullisenkuuluisasta Oolannin sodasta. Vaikka sota saattoi olla ”kauhia”, ainakin taistelun näköalat tarjosivat sotilaille silmäniloa. Nyt me voimme kaikki nauttia samoista näköaloista ilman pyssyjen pauketta.Sekä Tallink Silja, Eckerö Line että Viking Line tarjoavat reitti- sekä risteilymatkoja kauniiseen Ahvenanmaan saaristoon. Erityisesti Turun satamasta lähtevät laivat seilaavat Turun saariston läpi – antaen matkustajille henkeäsalpaavat näkymät varsinkin kesäisin.Kesästä puheen ollen, Ahvenanmaa on suomalaisten turistien kestosuosikki ja varsinkin moottoripyöräilyn ystävät voivat nauttia saaren hyväkuntoisesta tieverkostosta, joka vie heidät erittäin ainutlaatuisiin ja idyllisiin kohteisiin. Toisin sanoen, jos pidät Saarenmaasta, tulet rakastamaan myös Ahvenanmaata.Mutta mikäli olet matkalla Tukholmaan ja onnistut heräämään aamulla tarpeeksi aikaisin, voit poistua laivasta tutkimaan kuvakaunista Maarianhaminan kaupunkia. Vaikka Ahvenanmaalle pääsee myös nopeammin lentäen, risteilyt tarjoavat enemmän viihdettä, hyvää ruokaa, maittavia viinejä, aktiviteettejä perheen nuorimmille sekä myös ”kuumaa huumaa” (tuleville) pariskunnille yökerhojen kautta. Toisin sanoen risteily on kokonaisvaltainen paketti, jonka avulla lomamatkasta saadaan monipuolinen, kirjava sekä ennen kaikkea kaikille kattava paketti.Monet suomalaiset romantikot haaveilevat Pariisista ja Roomasta, vaikka samankaltainen ellei jopa parempi kohde löytyy kivenheiton päästä. Ja onhan se mukavampaa nauttia risteilyn antimista kuin ottaa käskyjä vastaan töykeiltä Finnairin lentoemänniltä samaan aikaan, kun jalkatilan puute saa sinut puremaan hampaita.